Katri Mannisen kirjoitustyöpaja 2021

Haaveiletko kirjan tai käsikirjoituksen kirjoittamisesta? Tai pitäisikö sinun saada lopputyö valmiiksi?

Tuntuuko, ettet tiedä mistä aloittaa – tai ehkä kaipaat ulkopuolista tahoa sparraamaan ja odottamaan että saat jotain aikaiseksi?

Kirjailija-käsikirjoittaja Katri Mannisen kirjoitustyöpaja on tarkoitettu juuri tällaisia tilanteita varten. Sen aikana Katri ohjaa sinut kirjoittamaan tarinasi ideasta ensimmäiseen versioon asti. Saat tehtäviä ja palautetta tehtävistäsi ensialkuun viikottain ja myöhemmin joka toinen viikko. Jos onnistut kirjoittamaan juttusi valmiiksi toukokuun 2021 mennessä, saat palautteen koko jutusta.

Katri kertoo työpajasta lisää tällä videolla.

Katso video YouTubessa.

Videopuhelut

Kurssin ytimessä on ensin viikottain ja sitten kahden viikon välein pidettävät Zoom-videopuhelut. Videopuheluiden tarkka ajankohta varmistuu kun tiedetään ketä kaikkia työpajaan osallistuu. Puhelut ovat ryhmästä riippuen joko lauantaina tai sunnuntaina päivällä (joko klo 12 tai 16) tai maanantaina illansuussa (klo 17).

Puheluiden alustava aikataulu on seuraava (jos puhelut ovat lauantaina – jos ovat sunnuntaina, kaikki alla mainitut päivämäärät siirtyvät yhdellä päivällä eteenpäin, jos maanantaina, kahdella päivällä eteenpäin):

Puhelun sisältö ja seuraavan tehtävän palautuspäiväPvm
Aloituspuhelu jossa tutustutaan toisiimme ja projekteihin ja saadaan ensimmäinen tehtävä (deadline 22.1. aamu)16.1.
Palaute tehtävästä, siihen liittyvä teoria ja toinen tehtävä (deadline 29.1. aamu).23.1.
Palaute tehtävästä, siihen liittyvä teoria ja kolmas tehtävä (deadline 5.2. aamu).30.1.
Palaute tehtävästä, siihen liittyvä teoria ja neljäs tehtävä (deadline 19.2. aamu).6.2.
Palaute tehtävästä, siihen liittyvä teoria ja viides tehtävä (deadline 26.2. aamu).20.2.
Palaute tehtävästä, siihen liittyvä teoria ja kuudes tehtävä (huom! deadline 11.3. aamu).27.2
Palaute tehtävästä, siihen liittyvä teoria ja seitsemäs tehtävä (huom! deadline 25.3. aamu).13.3.
Palaute tehtävästä, siihen liittyvä teoria ja kahdeksas tehtävä (huom! deadline 8.4. aamu).27.3.
Palaute tehtävästä, siihen liittyvä teoria ja yhdeksäs tehtävä (huom! deadline 25.4. aamu).10.4.
Palaute tehtävästä, siihen liittyvä teoria ja lopputehtävä (huom! deadline 1.6.2021.).24.4.
Henkilökohtainen palaute lopputehtävästä (eli koko käsikirjoituksesta) sovitaan erikseen.Kesäkuu

Työpajan varaaminen ja maksaminen

Kirjoitustyöpaja maksaa yhteensä 500 euroa (sisältää alv 24 %). Kutri.net:in VIP-jäsenet ja kirjoituskurssin lunastaneet saavat 50 € alennuksen (eli maksavat 450 €). Kurssin hintaan sisältyy kirjoituskurssin materiaalit.

Työpaja toteutetaan, jos löytyy kaksi ihmistä joille sopii sama videopuheluaika. Niin kauan kun työpajan toteutuminen on epävarmaa, työpajaan voi vain ennakoilmoittautua alla olevalla kaavakkeella. Ilmoittautuminen ei ole sitova. Jos/kun työpajan toteutuminen vahvistuu, työpajaan voi ilmoittautua suoraan.

Työpajaan otetaan korkeintaan 5 kirjoittajaa.

Kirjoitustyöpajan ennakkoilmoittautuminen

Kirjoitustyöpaja toteutuu jos löytyy vähintään kaksi ihmistä, joille sopii sama ajankohta pitää videopuheluita. On mahdollista järjestää kaksi rinnakkaista työpajaa jos osalle ihmisistä sopii toinen päivä ja osalle toinen päivä.

Tämän kaavakkeen täyttäminen ei sido sinua osallistumaan kirjoitustyöpajaan, mutta se antaa Katrille mahdollisuuden nähdä voiko työpajan järjestää ja varaa sinulle paikan jonossa. Heti kun työpajan järjestyminen ja puheluajankohta vahvistuu, Katri on sinuun yhteydessä.

Työpaja täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Saatuasi Katrilta tiedon että työpaja pidetään sinulle sopivana ajankohtana, sinulla on reilu vuorokausi aikaa ottaa paikka vastaan maksamalla osallistumismaksu (tarkemmat tiedot löytyvät sähköpostista jonka Katri lähettää sinulle työpajan varmistuttua). Työpajan toteutuminen varmistuu viimeistään 7.1.2021 mutta mahdollisesti jo 1.1.2021.

  • Anna puhelinnumero jos haluat saada tekstiviestinä tiedon siitä että työpaja toteutuu.
  • Mieti tulevaa kevättä. Mitkä ajankohdat ovat sellaisia, että todennäköisimmin ehtisit puhua videopuhelun? Puhelut kestävät osallistujamäärästä riippuen 1–2 h. Sinun ei tarvitse ehtiä jokaiseen puheluun, mutta mitä useampaan ehdit, sen parempi.

    Jos mikään ajankohdista ei käy, suosittelen että jätät työpajan väliin ja laitat sähköpostia Katrille (kutri[at]kutri.net) jolloin voimme miettiä muita vaihtoehtoja unelmasi toteuttamiseen.
  • Valitse allaolevista vaihtoehdoista se, joka vastaa parhaiten projektiasi. Jos esim. haluat kirjoittaa sekä kirjan että kirjaan perustuvan käsikirjoituksen, valitse se projekti jota lähtisit työstämään ensimmäiseksi.
  • Kerro tässä lyhyesti projektista jota aiot työstää. (Lajityyppi, oletko jo kirjoittanut tätä projektia, perustuuko valmiisiin materiaaleihin jne.)
  • Kerro miten pitkälle aiot saada projektin tämän työpajan aikana. Saat olla optimistinen, mutta yritä olla jotenkin kiinni realiteeteissa.
  • Miten paljon aiot investoida aikaa tähän projektiin yleensä viikkotasolla? Mihin aikaan viikosta/päivästä uskot yleensä kirjoittavasi (eli esim. maanantaista perjantaihin aamulla tunnin ajan, lauantaina ja sunnuntaina klo 12-15)?

    Onko tiedossasi jo tiettyjä päiviä tai viikkoja, jolloin oletat kirjoittavasi vähemmän tai enemmän kuin valtaosana viikoista? (Esimerkiksi viikolla jolloin olet lomamatkalla).
  • Tämän kaavakkeen lähettäminen ei sido sinua vielä osallistumaan kirjoitustyöpajaan, mutta se varaa sinulle paikan jonossa.

    Kun työpaja ja sen puhelujen ajankohta varmistuu viimeistään 7.1.2021 mennessä, Katri laittaa sinulle sähköpostia. Huom! Sähköposti voi tulla aikaisemminkin. Jos olet antanut puhelinnumerosi, Katri laittaa sinulle myös tekstarin. Jos et ole antanut puhelinnumeroasi, muista tsekata roskapostilaatikkosi.

    Saatuasi sähköpostivahvistuksen sinulla on aikaa vähintään seuraavan päivän puoleen yöhön aikaan vahvistaa osallistumisesi maksamalla osallistumismaksu nettikaupassa. (Eli jos vahvistus tulee maanantaina klo 16, voit maksaa työpajan tiistaina klo 23.59.)

    Voit maksaa osallistumismaksun joko kortilla, Paypalilla tai Klarnan laskulla tai osamaksulla.

    Jos tarvitset lisää tietoa, voit laittaa alla olevaan kenttään kysymyksesi. Sillä miten varma olet osallistumisestasi on merkitystä puhelupäivän kannalta (ts. niiden mielipide jotka ovat varmoja osallistumisesta ratkaisee päivän).
  • Jos voisit osallistua, mutta tarvitset lisää tietoa, kerro tässä kysymyksesi. Katri on sinuun yhteydessä parin päivän sisällä (muista tsekata roskapostilaatikko).
  • Jos olet VIP-jäsen, ostanut kirjoituskurssin tai osallistunut aiemmin kirjoitustyöpajaan, saat 50 euron alennuksen. (Jos ruksaat tämän kohdan, Katri tarkistaa vielä vanhoilta sivuilta jäsenyytesi.)
  • Hidden
    PP slash KK slash VVVV
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Scroll to Top