No niin, erinäisistä syistä olen juuri asentamassa tänne uutta keskustelua, joka ei ole ihan vielä niin valmis että avaisin sen käyttöönne. Sen etuihin kuuluu “yksityiset foorumit” eli esimerkiksi keskustelu, jota vain Teholaihdutus-kurssilaiset pääsevät lukemaan jne.
Joo ja koko ajan mulle tulee selvemmäksi se, että tämä sivusto on viemässä mut ihan kokonaan mukanaan — tänäänkin keksin taas pari juttua, joilla voin tätä parantaa. Ja nyt sitten vain pidättelen itseäni etten ala rönsyillä liikaa, vaan hoidan jo nyt vireillä olevat hankkeet riittävän valmiiksi ennen kuin otan seuraavat askeleet.
Yksi iso juttu, joka polttelee mua nyt ihan hulluna on tehdä Onnistunut laihdutus -paketista omakustannekirja, jonka lähetän kaikille sen haluaville VIP-jäsenille, Teholaihdutus-ryhmäläisille ja Onnistunut laihdutus -ryhmäläisille sitten kun julkaisen sen. Nyt tuntuu intuitiivisesti hyvältä julkaista se elokuussa. Tiedän jo kuka voi tehdä mulle kannen ja taiton, kuka toimija oikolukijana jne. Ideana on siis myydä sitä myös Adlibriksen jne. kautta ja sitten kirjan hankkineet voivat hankkia itsevalmennuspaketin lisäksi — ja vastaavasti siis itsevalmennuspaketin tai VIP-jäsenyyden ostaneet saavat kirjan ilmaiseksi.
Olin miettinyt siis että tarjoaisin sitä “oikealle kustantajalle”, mutta erinäisistä syistä omakustanne tuntui paljon innostavammalta idealta.
Olen miettinyt joka välissä myös järjestelmällisyyttä ja siivousta ja tunnen, miten näkökulmani on koko ajan muuttumassa sen suhteen. Mutta siitäkin lisää sitten myöhemmin.
Laitan nyt uusimman kirjoitusvideon latautumaan nettiin sillä aikaa kun nukun. Seuraava käsikirjoituswebinaari on siis nyt keskiviikkona klo 22:30. Lue siitä lisää täällä.